Ecclesia Gnostica Catholica

Tällä kirkolla ei nimestään huolimatta ole mitään tekemistä sen gnostilaisuuden kanssa, jota muiden gnostilaisten kirkkojen perinne edustaa. Kirkko esitellään tässä varoitukseksi niille, jotka mahdollisesti odottavat löytävänsä sieltä puhdasta gnostilaisuutta.

Ecclesia Gnostica Catholica ("Katolinen Gnostilainen Kirkko") eli EGC on kirkko, jolla nimestään huolimatta ei ole mitään tekemistä katolilaisen eikä ylipäätään kristillisen uskon kanssa. Kirkko sanoo nimessään olevan sanan "katolinen" (kr. katholikos = yleinen) viittaavan ainoastaan haluun korostaa yleismaailmallisuutta. Kirkolla ei nykyisin myöskään ole enää juuri mitään tekemistä gnostilaisuuden kanssa, sillä ne gnostilaiset piirteet, jotka sen opeissa sata vuotta sitten olivat, ovat kadonneet ja jäljellä on lähinnä okkultistista mystiikkaa.

Kirkon nimenä oli aluksi l'Église gnostique ("Gnostilainen kirkko"). Sen perusti vuonna 1890 ranskalainen kirjastonhoitaja ja spiritualisti Jules Doi­nel (1842–1902). Tutustuttuaan bogomiilien, paulikiaanien, ma­nikea­lais­ten ja kataarien gnostilaisiin kirjoituksiin hän vaikuttui gnostilaisuuden opetuksista ja koki vuonna 1888 uskonnollisen näyn, jossa Jeesus ilmestyi hänelle ja rohkaisi häntä perustamaan gnostilaisen kirkon. Pari vuotta myöhemmin Doinel määritteli gnostilaisen kirkon teologiset opinkappaleet yhdistämällä Simon Maguksen ja Valentinoksen opetuksia sekä myöhemmin myös aineksia Martinisti-järjestöstä, vapaa­muurariudesta ja teosofisesta liikkeestä, joiden kaikkien toimintaan hän oli osallistunut. Kir­kon organisaatiosta tehtiin kataarien gnostilaisen kirkon tavoin kolmi­tasoinen: ylimpänä papistona oli mies- ja naispuolisen piispan muodostama pari, joka vastasi hallinnosta, toisella tasolla oli alempi papisto, joka koostui mies- ja naispuolisten diakonien muodostamista pareista ja vastasi kirkollisista toi­mituksista, ja alimmalla tasolla olivat maallikkojäsenet eli "uskolliset".

Jo ennen Doinelia Ranskassa oli toiminut kaksi gnostilaiseksi luon­neh­dit­tua kirkkoa: d'Eglise Johannites des Crétiens Primitif ("Al­ku­kristillinen Johanniittakirkko"), jonka Bernard-Raymond Fabré-Palaprat (1777–1838) oli perustanut vuonna 1803, ja d'Eglise du Carmel ("Carmelin kirkko"), jonka Eugéne Vintras (1807–1875) oli perustanut vuonna 1839.

Viisi vuotta Doinelin kuoleman jälkeen, vuonna 1907, hänen perustamassaan Gnostilaisessa kirkossa syntyi skisma, jonka aiheuttivat kirkon piis­­pat Jean Bricaud (1881–1934), Louis-Sophrone Fugairon (s. 1846) ja Gé­rard Encausse (1865–1916). Kolmikko halusi luoda uuden gnostilaisen kirkon, jolla olisi lähemmät siteet Encaussen 1888 uudelleen muotoilemaan mystiseen Martinisti-järjestöön. Martinistit pitivät Jeesusta "parantajana", joka saa ihmisen saavuttamaan ennen syntiinlankeemusta vallinneen ihannetilan. Syntynyt uusi kirkko, johon yhdistyivät myös Vintrasin "Carmelin kirk­ko" ja Fabré-Pala­pra­tin "Johanniittakirkko", otti nimekseen l’Ég­lise Catholique Gnostique ("Katolinen Gnos­tilainen Kirkko"), mutta jo seuraavan vuonna nimeksi vaih­dettiin l’Église Gnostique Universelle, EGU ("Yleinen Gnostilainen Kirkko"). Vanhaa "Gnostilaista kirkkoa" jäi johtamaan Fabre des Essarts (1848–1917) ja sen nimeksi vakiintui l’Église Gnostique de France ("Ranskan Gnostilainen Kirkko").

Ordo Templi Orientis (OTO)

Samoihin aikoihin 1900-luvun alkuvuosina Saksassa ja Itävallassa syntyi uusi mystinen järjestö, Ordo Templi Orientis. Idean luoja oli varakas itävaltalainen teollisuusmies Karl Kellner (1851–1905), joka matkusteli laajasti Intiassa ja Lähi-Idän maissa. Hän sai vaikutteita myös 1800-luvun puolivälissä perustetusta, sittemmin kuihtuneesta Herme­tische Bruder­schaft des Lichtes -järjestöstä ("Valon Hermeettinen Veljeskunta"). Kellner väitti 1800-lu­vun lopulla löytäneensä kolmen mestarinsa avulla "avaimen", jonka hän uskoi avaavan kaikki "luonnon salaisuudet". Vuonna 1895 Kellner ehdotti niin ikään mystiikkaa harrastavalle ystävälleen, sak­salaiselle oopperalaulaja Theodor Reussille (1855–1923), että he herättäisivät uudelleen henkiin "Valon Hermeettisen Veljeskunnan". Reuss oli tuohon aikaan Saksan Swedenborgilaisen riitin suur­mestarina sekä johtavassa asemassa Saksan Martinisti-järjestössä ja Saksan Ruusuristiläisessä Seurassa. Lisäksi Reussilla oli muun muassa vapaamuurarillisen Skottilaisen riitin ja Memphis-Misraïm -riitin korkeimmat asteet.

Vuoteen 1904 mennessä Kellner ja Reuss olivat saaneet valmiiksi uuden, vapaamuurariutta muistuttavan, mystisen 12-asteisen järjestelmän ja perustaneet järjestön, jolle he antoivat nimeksi Ordo Templi Orientis, OTO ("Idän Temppelin Ritarikunta"). Järjestön ensimmäisen "triadin" asteisiin (I°-IV°) sisältyi aineksia swedenborgilaisuuden ja va­paamuurariuden alem­mista asteista, mukaan lukien Eenokin Pyhä Royal Arch ja Jerusalemin Prinssi. Toisen "triadin" asteisiin (V°-VII°) sisältyi aineksia vapaamuu­rariuden Muinaisen ja Oikeutetun Riitin 18°:sta ja 30°:sta sekä Socie­tas Rosicruciana -asteista. Kolmannen "triadin" asteisiin (VII°-XII°) sisältyi aineksia Illuminaateista ja muista mystisistä järjestöistä.

Ordo Templi Orientis (OTO) -järjestön oppirakennelmaan sisällytettiin myös oppi "Theleman laista", jonka englantilainen kirjailija ja salatieteiden harrastaja Aleister Crowley (1875–1947) oli kehitellyt. Crowley kertoi Egyptin-matkallaan vuonna 1904 saaneensa yhteyden muinaiseen egyptiläiseen Horus-jumalaan, jonka hän sanoi ilmoittaneen uuden maagisen Horuksen aikakauden alkaneen ja Crowleyn määrätyn sen profeetaksi. Pian tämän jälkeen Crowley oli kairolaisessa museossa vierailleessaan nähnyt vanhan kivitaulun, jonka numero näyttelykatalogissa oli "666". Tauluun oli kuvattuna Horus-ju­ma­la. Tämä vaikutti häneen voimakkaasti ja hän koki saaneensa yhteyden Aiwass-nimiseen henkiolentoon, jonka sanelusta hän kirjoitti "Lain kirjaksi" (The Book of the Law) nimeämänsä tekstin. Tähän sisältyi "Theleman laki", joka kuluu: "Tee mitä tahdot on oleva koko Laki" ("Do what thou wilt shall be the whole of the Law").

Sanaa "Thelema" (kr. thelema = tahto) oli käyttänyt ensimmäisen kerran ranskalainen kirjailija François Rabelais vuonna 1532 ilmestyneessä satiirisessa kirjassaan La vie de Gargantua et de Pantagruel  (suomennettu nimellä "Suuren Gargantuan hirmuinen elämä"). Siinä kuvataan "Theleman luostari" (Abbaye de Thélème) parodisena anti-luostarina, jossa asuvia eivät sitoneet mitkään lait eivätkä säännöt, vaan jokainen sai tehdä tahtonsa mukaan sitä, mikä sattui huvittamaan.

Crowley muotoili Egyptissä kirjoittamansa tekstin pohjalta opin, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on oma todellinen tahto, joka on heidän olemassaolonsa tarkoitus. "Theleman laki" määrää, että jokaisen on löy­dettävä todellinen tahtonsa ja sitten seurattava sitä saavuttaakseen elämänsä täyttymyksen. Koska kaksi erillistä todellista tahtoa ei voi olla keskenään ristiriidassa, laki estää yksilöitä puuttumasta kenenkään muun ihmisen todelliseen tahtoon. Tähän liittyi Crowleyn mukaan "Rakkauden laki", joka kuuluu: "Rakkaus on laki, rakkaus tahdon alla" ("Love is the law, love under will"). Sen mukaan jokainen yksilö yhdistyy todellisen itsensä kanssa rakkaudessa ja tästä voimistuneena maailmankaikkeuden kaikki tiedostavat yksilöt yhdistyvät rakkaudessa kaikkien muiden olentojen kanssa. Crowleyn opit tulivat olennaiseksi osaksi Ordo Templi Orientis (OTO) ‑järjestön rituaaleja.

Reuss määritteli Ordo Templi Orientis (OTO) -järjestön avoimeksi järjestelmäksi sekä miehille että naisille ja kehotti sen jäseniä perehtymään myös muiden esoteeristen järjestöjen salaisuuksiin. Tällaisia suositeltavia järjestöjä olivat muun muassa Memfis-Misraïm -riitti, Sweden­borgi­lainen riitti, Martinisti-järjestö, Pyhän Graalin salainen veljeskunta, Valon hermeettinen veljeskunta, Pyhän hengen ritarikunta, Illuminaatit sekä vapaamuurarilliset Royal Arch, Rose Croix, Temppeliritarit, Maltan ritarit, Skottilainen riitti, Pyhän haudan ja Pyhän Johanneksen ritarikunnat. Näistä tär­keimmäksi katsottiin Memfis-Misraïm -riitti, joka käsitti 95-astetta ja oli kehitelty muinaisten egyptiläisten mysteerien ja vapaa­­muu­ra­riu­den pohjalta. Sen 33 ensimmäistä astetta olivat lainauksia vapaamuurarillisesta Skottilaisesta riitistä. 

Ordo Templi Orientis (OTO) piti vielä 1910-luvulla itseään vapaamuurarillisena järjestönä ja vapaa­muu­rareille myönnettiin jäsenyys OTO:n eri asteisiin suoraan heidän omaamansa vapaamuurariasteen mukaan. Ne henkilöt, jotka eivät olleet vapaamuurareita – muun muassa kaikki naiset – joutuivat läpikäymään kaikki OTO:n astevihkimykset normaalisti.

Edellä mainittu "Yleisen Gnostilaisen Kirkon" (EGU) perustaja Gérard Encausse oli myös Ranskan Ordo Templi Orientis (OTO) -järjestön johtaja. Vuonna 1908 hän liitti OTO‑järjestön ja EGU-kirkon toiminnot läheisesti toisiinsa. Siihen saakka kaikki jäsenet oli liitetty EGU-kirkkoon pelkällä kasteella ja konfirmaatiolla, mutta jatkossa kirkon ylemmiltä jä­seniltä – diakoneilta, papeilta ja piispoilta – vaadittiin, että he olivat lisäksi saavuttaneet OTO‑järjestön tietyt asteet (II° - X°). Vuonna 1911 Bricaud, Fugairon ja Encausse julistivat EGU-kirkon myös Martinisti-järjestön "viralliseksi kirkoksi".

"Gnostilainen messu"

Vuonna 1913 Aleister Crowley kirjoitti Venäjän matkansa aikana "Gnostilaiseksi messuksi" (The Gnostic Mass) nimeämänsä tekstin, jonka hän oli tarkoittanut ehtoollista vastaavaksi sakramentiksi "Yleiseen Gnostilaiseen Kirkkoon" eli EGU-kirkkoon. Messun rakenne muistutti kreikkalaiskatolista messua ja sisältö noudatteli Ordo Templi Orientis (OTO) -järjestön rituaaleja, joissa keskeisenä oli "Theleman laki". Kun Crowleyn "Gnostilaisesta messusta" oli tullut EGU-kirkon keskeinen riitti, kirkon latinankieliseksi nimeksi otettiin "Ecclesia Gnostica Catholica" (EGC).

Crowleyn "Gnostilaisen messun" alussa seurakuntalaiset tunnustavat papin johdolla yhteen ääneen uskonsa seuraavin sanoin, joissa mikään ei viittaa todelliseen gnostilaisuuteen:

"Minä uskon yhteen salaiseen ja sanoinkuvaamattomaan Herraan; ja yhteen Tähteen tähtien joukossa, jonka tulesta olemme kaikki luotuja, ja johon me kaikki tulemme palaamaan; ja yhteen Elämän Isään, Salaisuuden Salaisuuteen, hänen nimeensä 'Kaaos', Auringon ainoaan viransijaiseen Maan päällä; ja yhteen Ilmaan, kaikkien hengittävien ravitsijaan.

Ja minä uskon yhteen Maahan, meidän kaikkien äitiin, ja yhteen Kohtuun, jossa kaikki ihmiset sikiävät ja jossa he tulevat lepäämään, Salaisuuden Salaisuuteen, hänen nimeensä 'Babalon'.

Ja minä uskon Käärmeeseen ja Leijonaan, Salaisuuden Salaisuuteen, Hänen nimeensä 'Baphomet'.

Ja minä uskon yhteen Valon, Elämän, Rakkauden ja Vapauden Gnostilaiseen ja Katoliseen Kirkkoon, sanaan, jonka laki on Thelema.

Ja minä uskon Pyhimysten uskonyhteyteen.

Ja, semminkin kun ruoka ja juoma muuttuu meissä hengelliseksi ravinnoksi, uskon Messun Ihmeeseen.

Ja minä tunnustan yhden Viisauden Kasteen jonka avulla suoritamme Lihaksitulemisen Ihmeen.

Ja minä tunnustan elämäni, yhden, yksilöllisen ja ikuisen, joka on ollut, on ja tulee olemaan."

Crowleyn käsikirjoituksen mukaan "Gnostilaisen messun" suorittavat mies­­puolinen ja naispuolinen pappi kolmen avustajan kanssa. Verhojen takaa paljastettavalla alttarilla on jäljennös Crowleyn kairolaisessa museossa näkemästä kivitaulusta, johon on kuvattu muun muassa alaston taivaan jumalatar Nut ja miespuolinen Horus-jumala. Pyhänä kirjana messun aikana käytetään Crowleyn kirjoittamaa "Lain kirjaa", joka sisältää egyptiläiseen mytologiaan liittyviä tekstikatkelmia ja korostaa "Theleman lakia". Messu koostuu muinaisten egyptiläisten jumalien palvelusmenoja jäljittelevistä mystisistä seremonioista. Messun huipennuksena on ehtoollista muis­tuttava "Valon leivän" nauttiminen, minkä päätteeksi pappi julistaa: "Mi­nussa ei ole mitään, mikä ei olisi Jumalista!" (There is no part of me that is not of the gods!). Valon leivän eri valmistusainesten Crowley sanoo edustavan neljää muinaista elementtiä – maata, ilmaa, vettä ja tulta – viinimaljan edustaessa henkeä.

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Crowley muutti 1914 Yh­dys­val­toi­hin ja ryhtyi käynnistämään Ordo Templi Orientis (OTO) -järjestön toimintaan myös siellä. Crowley oli jo pitkään halunnut päästä riippumattomaksi vapaamuurarijärjestöistä ja niinpä hän USA:ssa alkoi lisäillä OTO-rituaaleihin kohtia, jotka välittivät kaikkien vapaamuurariasteiden merkityksen lyhyesti ja samalla opettaisivat Theleman oppeja. Näin samaa OTO-rituaalia voitaisiin käyttää sekä miesten että naisten vihkimiseen. Vuonna 1917 Crowley lakkasi kutsumasta järjestöä vapaamuurarilliseksi sekä hylkäsi samalla vapaamuurarilliset symbolit, merkit ja otteet. 1920-luvun alussa hän lakkautti käytännön ottaa vapaamuurareja suoraan OTO:n vastaaviin asteisiin.

Kun toinen maailmansota puhkesi vuonna 1939 ja Natsi-Saksan toimet ulottuivat miehitettyihin maihin, Ordo Templi Orientis (OTO) -järjestö sai osakseen saman kohtalon kuin muutkin salaseurat: se lakkautettiin. Samalla OTO-järjestöön elimellisesti liittyneen "Yleisen Gnostilaisen Kirkon" (EGU) toiminta hiipui. OTO:n toiminta jatkui kuitenkin USA:ssa. Vähäistä toimintaa oli myös joissakin sodan ulkopuolelle jääneissä maissa. Englannissa järjestön toiminta oli ollut sammuksissa jo vuodesta 1917 saakka, jolloin se oli lakkautettu tiettyihin laittomuuksiin vedoten. Kun Saksa miehitti Ranskan ja Vichyn hallitus joutui kieltämään kaikkien salaseurojen toiminnan, lakkautettiin Ranskassa sekä OTO-järjestö että EGU-kirkko vuonna 1942.

Rauhan palattua "Yleinen Gnostilainen Kirkko" (EGU) aloitti toimintansa uudelleen Ranskassa vuonna 1945. Sodan aikana surmatuksi tulleen kirkon johtajan tilalle valittiin uusi. Vuonna 1953 EGU-kirkosta irrottautui Robert Ambelainin (1907–1997) perustama uusi "Apostolinen Gnostilainen Kirkko" (l’Église Gnostique Apostolique). Kun Robert Ambelain tästä huolimatta vuonna 1960 palasi EGU-kirkon johtajaksi, hän laittoi EGU-kirkon "lepotilaan" ja keskittyi oman "Apostolisen Gnostilaisen Kirkkonsa" toimintaan. Vuonna 1970 Ambelainin "Apostolisesta Gnostilaisesta Kirkosta" irtaantui edelleen "Katolinen Apostolinen Gnostilainen Kirkko" (l’Église Gnostique Catholique Apostolique). Nämä kaksi "apostolista gnostilaista kirkkoa" toimivat vielä nykyisinkin USA:ssa, ensiksi mainittu itärannikolla ja jälkimmäinen Keski-Lännessä.

Toisen maailmansodan jälkeen Ordo Templi Orientis (OTO) -järjestöllä oli johdon sisäisten erimielisyyksien ja taloudellisten syiden vuoksi vaikeuksia saada järjestön toimintaa uudelleen käyntiin. Tämä onnistui vasta 1970-luvulla. OTO:lla on nykyisin toimintaa parissakymmenessä eri maassa, mutta siitä huolimatta järjestöllä on vain muutamia tuhansia aktiivijäseniä. Järjestön kansainvälinen päämaja toimii Saksassa, vaikka sen toiminnan painopiste on USA:ssa ja Brittein saarilla. Suomessa OTO toimii pienessä mittakaavassa "Pohjan Neito -leirin" nimellä.

Edellä oleva teksti on tekijän ja kääntäjän luvalla lainattu Johann Erlen kirjasta " Das dritte Jahrtausend des Gnostizismus", joka on julkaistu suomeksi nimellä "Gnostilaisuuden kolmas vuosituhat".