Antiikin filosofien gnosis
 |
Pythagoras
Pythagoras (582–496 eaa.) matkusti nuorena miehenä Egyptiin syventääkseen filosofista ja matemaattista koulutustaan. Siellä hän vietti peräti 15 vuotta opiskelemassa pappien pyörittämissä mysteerikouluissa. Siihen aikaan hän vaihtoi myös vanhan kreikkalaisen nimensä, Mnesarkhos, nimeksi Pythagoras, joka tarkoittaa ”sitä, joka tuntee Jumalan kuin auringon”. Hän opiskeli jopa egyptinkielen. Tiedetään, että Pythagoras oli oppinut geometriaa egyptiläisiltä, aritmetiikkaa foinikialaisilta ja astronomiaa kaldealaisilta Babyloniassa sekä elämän perusoppeja mesopotamialaisilta maageilta. Egyptissä Pythagoras oli saanut myös vihkimyksen Osiris ja Isis mysteereihin Heliopoliksen ylipappi Oenuphikselta.
Noin vuonna 530 eaa. Pythagoras perusti filosofikoulun Samos saarelle, mutta kun se ei saavuttanut menestystä, hän lopetti sen ja lähti Etelä-Italiaan, joka tuolloin kuului Suur-Kreikkaan. Sinne hän perusti uuden koulun, joka alkoi menestyä. Pythagoraan filosofikoulussa oli kolme astetta. Ensimmäisessä asteessa omistauduttiin matematiikan, erityisesti geometrian opiskeluun sekä lukumystiikkaan, jossa keskeisinä opetussymboleina olivat pyhä tetraktys ja pentagrammi. Lisäksi oppiaineena oli musiikin harmonia. Toisessa asteessa omistauduttiin moraalisiin lakeihin, joista keskeisimpiä olivat yksilön vapaus, vastuu ja velvollisuudet sekä ihmisten välinen tasapaino ja sopusointu. Kolmannessa asteessa omistauduttiin esoteerisiin oppeihin, joihin olivat oikeutettuja vain harvat. Tämän asteen keskeisiä opetusaiheita olivat maailmankaikkeuden Äly, Ykseys, kosmiset lait, sielu ja jälleensyntyminen sekä näihin liittyvä runsas symboliikka.
Pythagoralaiset uskoivat, että sielu on kuolematon ja syntyy ihmisen kuoleman jälkeen taas uuteen ihmiskehoon. Pythagoras käytti jälleensyntymästä kreikankielistä sanaa metempsykhosis (”jälkeen tuleva”). Hän uskoi, että ihminen voi reinkarnoitua vain ihmiseksi, kuten Egyptissä opetettiin, eikä eläimeksi tai muuksi, kuten intialaisissa uskonnoissa samaan aikaan opetettiin. Tämä yksityiskohta todistaa, että kreikkalaiset filosofit olivat saaneet jälleensyntymisoppinsa Egyptistä.
Pythagoraan oppiin sisältyi ajatus siitä, että ihmiset ovat ikuisen ja kuolemattoman sielunsa kautta kuolemattomia. Tähän liittyi myös dyadin käsite eli ajatus sielun ja ruumiin kahtiajaosta: sielu on kotoisin jumalien luota ja sielulle ruumiiseen joutuminen on eräänlainen rangaistus. Maailman ajateltiin jakautuneen hyvään ja pahaan, jolloin sielu on osallisena moraalisessa taistelussa näiden välillä. Tähän liittyi myös ajatus kaiken elollisen sukulaisuudesta ja ykseydestä. Tämä muistuttaa muinaista egyptiläistä oppia kaikkiallisesta tietoisuudesta.
 |
Platon
Platon (427–347 eaa.) oli Sokrateen kuuluisin oppilas, jota voidaan luonnehtia rationalistiksi, realistiksi ja dualistiksi sekä toisaalta idealistiksi. Hänen kirjallinen tuotantonsa oli laaja ja käsitteli lukuisia filosofisia aiheita, kuten etiikkaa, politiikkaa, metafysiikkaa ja tietoteoriaa. Varsinkin hänen varhaisemmassa tuotannossan esiintyviä ajatuksia pidetään Sokrateelta lainattuina.
Platon tunnetaan erityisesti ideaopistaan ja kirjoittamistaan dialogeista. Hän perusti filosofikoulunsa Ateenaan vuoden 387 eaa. aikoihin. Se sijaitsi Akademeia-nimisessä lehdossa, minkä vuoksi koulua alettiin kutsua Akatemiaksi. Platonin lähimpään oppilasjoukkoon, sisäpiiriin (ta eso), kuului alle 30 oppilasta jotka kokoontuivat Akatemiaan nauttimaan yksinkertaisia aterioita ja keskustelemaan filosofiasta. Sisäpiiri oli pieni esoteerinen, suljettu yhteisö. Sen ulkopuolella oli suuri oppilasjoukko (ta exo), jotka etsivät vain yleisempää oppia ja virikkeitä. Platonin oppilaiden joukossa oli myös naisia. Koulun eteishallin yläpuolella oli lause ”Älköön kukaan, joka on tietämätön geometriasta, astuko sisään”. Tämä viittasi todennäköisesti sisäpiirin oppilaisiin. Platonin opetusmenetelmänä oli ennen kaikkea dialektiikka eli loogisen väittelyn taito, mutta lisäksi on säilynyt todisteita myös hänen luennoistaan, tunnetuimpana puhe ”Hyvästä”.
Platonin tiedetään opiskelleen 13 vuotta Egyptissä muun muassa Heliopoliin ylipappi Sechnuphiksen oppilaana. Tämä selittää sen, miksi Platonin filosofiassa on niin paljon muinaisesta egyptiläisestä viisausperinteestä ammentavia ajatuksia.
Platon oli omaksunut ajatuksia myös Urmian ”Sethin lapsilta”, joskaan ei henkilökohtaisesti, vaan filosofiystäviensä välityksellä, koska silloin kuin Platon suunnitteli matkaansa Urmiaan, vallitsi sotatila eikä matkaa voitu tehdä.
Platonin ajatukset ovat vaikuttaneet lähes kaikkiin hänen elinaikansa jälkeen kehkeytyneisiin uskontoihin, mutta erityisesti gnostilaisuuteen. Tunnetuin gnostilaisuuden omaksuma laina Platonilta on käsitys ylimmän Jumalan ja Luojajumalan eli demiurgin erillisyydestä. Nimitys ”demiurgi” on Platonin keksimä ja se esiintyi ensimmäisen kerran hänen Timaios-dialogissaan, joka on kirjoitettu noin vuonna 360 eaa. Kreikankielen sana demiourgos tarkoittaa käsityöläistä, rakentajaa ja ”sitä joka muovaa”. Platonin esikuvana demiurgi-käsitteelle on ollut egyptiläisten Ptah-jumala, jota palveltiin 900-luvulta eaa. lähtien kaikkialla Egyptissä. Vanhojen tekstien mukaan ”Ptah loi maailman sydämensä mukaan ja kielensä avulla sekä antoi elämän myös jumalille”. Ptahissa sanottiin esiintyvän sekä maskuliininen että feminiininen pristiippi. Hänestä käytettiin monia nimityksiä, kuten ”Ensimmäisen alun synnyttäjä”, ”Jumala, joka teki itsestään jumalan”, ”Kakseuden olento” ja ”Maailman savenvalaja”.
Platon kirjoittaa Faidros-dialogissaan, että koska mikään ei voi syntyä ilman syytä, tulee maailmankaikkeudenkin syntymisellä olla joku syy. Hänen mielestään tämä syy oli korkein olento. Platon kirjoitti Timaios-dialogissaan, että maailmalla ei ole alkua eikä loppua ajassa, vaikka se olikin sekä luotu että tuhoutuva. Hän sijoitti luomisen teon ja kaiken luovan toiminnan ajan ulkopuolelle ja sanoi ajan alkaneen vasta maailman mukana. Ennen aineellisen maailman luomista vallitsi Platonin mukaan kaaos eli tila, josta puuttui tasapaino ja jossa alkuaineet olivat muodottomina, toisiinsa sekoittuneina ja jatkuvasti liikkeessä. Platon uskoi, että korkein olento eli Jumala toi tähän kaaokseen järjestyksen, yhtenäisyyden ja tasapainon luojajumalan eli demiurgin avulla. Platon piti demiurgia maailmankaikkeuden isänä ja luojana, joka käytti jumalallisten ideaalien ja muotojen täydellistä ja ikuista maailmaa esikuvanaan luodessaan aineellisen maailman kaaoksen aineksista.
Platon kuvaa demiurgin hyväntahtoiseksi olennoksi, jonka tarkoituksena oli luoda täydellisen hyvä maailma. Demiurgi suunnitteli ja muovasi aineellisen maailman täydelliseksi, mutta Platonin mukaan maailmasta tuli kuitenkin epätäydellinen, sillä demiurgi joutui käyttämään olemassa ollutta kaaoksen materiaa, joka ei taipunut muovailtavaksi hänen toivomallaan tavalla.
Platonin mukaan luojajumala eli demiurgi oli maailmankaikkeuden korkeimman olennon alapuolella, tämän palvelijana. Juutalaisen teologian mukaan luomakunta oli Jumalan luomana alun perin täydellisen hyvä ja vasta Saatana sekä syntiinlankeemus toivat maailmaan pahuuden. Platonin mukaan taas maailman pahuus on seurausta demiurgin työn epätäydellisyydestä.
Platonin mukaan sielu on jumalien maailmassa ennen syntymistään aineelliseen ruumiiseen. Sielu on jumalien maailmassa nähnyt kaikki totuudet, mutta tullessaan ihmiseen sielu unohtaa jumalallisen alkuperänsä ja aikaisemmat tietonsa. Sielu on maanpakolainen, joka on vankina aineellisessa kehossa. Sielun tienä on nousta takaisin jumalien luokse.
Platonin mukaan sielu on kuolematon ja syntyy toistuvasti uusiin ihmiskehoihin. Ihmisen keho pitää sielua vankeudessa, josta sielu pääsee vapaaksi kuolemassa, mutta joutuu pian taas vangiksi uuteen ihmiskehoon. Sielu pääsee vapaaksi jälleensyntymisen pakosta vasta, kun se usean elämän aikana on jalostunut henkisen puhdistumisen ja itsekurin avulla niin, että tulee osalliseksi henkisestä hyvästä. Sielu saa lopulta jumalien armosta jäädä ikuisesti elämään jumalien luona. Tämä Platonin sielukäsitys tuli sittemmin myös osaksi gnostilaisuutta.
Platon opetti, että ihmisen (sielun) viisaus on peräisin ikuisesta universaalista viisaudesta, mutta joka kerta kun sielu syntyy uuteen kehoon, se unohtaa aikaisemmat tietonsa ja jumalallisen alkuperänsä. Kun ihminen yrittää päästä selville universaaleista viisauksista, hän todellisuudessa yrittää palauttaa mieleensä asioita, jotka hänen sielunsa on saanut tietoonsa jo jossain aikaisemmassa elämässään tai jotka hän nykyisessä elämässään keskittyneen ajattelun avulla saa tietoonsa maailmansielulta. Platon kutsui tällaista universaalin tiedon esiin kutsumista sanalla ”anamnesis”, suomeksi ”muisto” tai ”muistelu”. Platonin mukaan oli kuitenkin mahdollista saada uudelleen yhteys jumalalliseen tietovarastoon meditoimalla.
Platonin filosofia oli suosittua gnostilaisten aatevirtausten varhaisten kannattajien keskuudessa. Tästä todisteena on Platonin ”Valtio” -dialogin koptinkielisen tekstin löytyminen Nag Hammadiin kätkettyjen gnostilaisten tekstien joukosta. Se oli siis yhtä lailla arvostettua ja salassa pidettävää kuin muutkin silloin kätketyt tekstit.