Valentinolaisuus

Valentinolaisuus oli kristillistä gnostilaisuutta, josta tuli toinen ajanlaskumme alun gnostilaisuuden pääsuuntauksista. Se sai nimensä perustajaltaan Valentinokselta, joka oli saanut vaikutteita platonilaisesta ja juutalaisesta filosofiasta sekä kristillisestä filosofiasta. Valentinoksesta tuli vaikutusvaltainen kristillinen teologi, jonka uskonnollinen ajattelu edusti gnostilaista varhaiskristillisyyttä. Valentinoksen sanotaan saaneen vihkimyksen Jumalan salaisiin opetuksiin egyptiläisen Therapeutes -lahkon seuraajilta, jotka opettivat vain "hengellisesti täysi-ikäisiä".

Valentinos muutti Roomaan, jossa hän oli muun muassa ehdolla piispan virkaan vuonna 143. Hän hävisi kuitenkin vaalin hiuksenhienosti ja alkoi tämän jälkeen esittää voimallisemmin katolisen kirkon opeista poikkeavia gnostilaisia käsityksiään. Valentinolaiset eivät halunneet erottua omaksi ryhmäkseen, vaan toimivat katolisen kirkon sisällä, mikä ilmeisesti ärsytti piispoja. Mielipide-eroja kirkkoon nähden kuitenkin oli ja niiden vuoksi valentinolaisuus julistettiin harhaoppisuudeksi vuonna 175 – parikymmentä vuotta Valentinoksen kuoleman jälkeen.

Valentinos katsoi, että kaiken olevaisen lähtökohtana oli ihmiselle käsittämätön Todellinen Jumala, joka oli myös Raamatussa "Jumalaksi" kutsutun vähäisemmän jumalan alkulähde. Valentinos katsoi, että Jumalasta lähtöisin olevat emanaatiot jatkuivat pareittain ilmaisten kukin vuorollaan yhtä Jumalan ominaisuuksista. Hän uskoi, että kukin emanaatiopari oli edellistä heikompi ja laimeampi, koska oli edeltäjäänsä etäämpänä jumalallisesta alkulähteestä, ja että kolmenkymmenen emanaation jälkeen jumalallinen Valon maailma, "Täyteys", oli valmis. Viimeisen emanaation nimi oli Valentinoksen mukaansa Viisaus ja siitä tuli aineellisen maailman synnyttäjä.

Valentinoksen mukaan ihmisen on mahdotonta sanoa "Täyteydestä" mitään, koska se oli täysin rajallisen käsityskykymme tavoittamattomissa. Valentinos sanoi:

"Täyteys on täydellistä ja ennalta olemassa olevaa ... se pitää majaa näkymättömissä ja nimeltä tuntemattomissa korkeuksissa: se on alku ennen alkua, esi-isä ja syvyys. Se on sisältymätön ja näkymätön, ikuinen ja luomaton, iankaikkisesti jatkunut hiljaisuus ja syvä yksinäisyys. Sen myötä oli Ajatus, joka oli myös Armo ja Hiljaisuus."

Valentinolaisten opille oli tunnusomaista kielteinen suhtautuminen aineellisuuteen ja ihmisruumiiseen. He jakoivat ihmiset kolmeen luokkaan, "aineellisiin", "sielullisiin" ja "hengellisiin", sen mukaan, mikä olemus oli ihmisessä hallitsevana. Valentinolaisista vain osa katsoi olevansa syvällisiä, "hengellisiä" kristittyjä, jotka olivat saavuttaneet gnosiksen ja pelastuivat sen avulla. He katsoivat suurimman osan kristityistä kuitenkin kuuluvan alempaan, "sielullisten" kristittyjen ryhmään, joiden piti pelastuakseen vielä tehdä työtä gnosiksensa saavuttamiseksi.