Herakleaanit
 |
Herakleaanien gnostilainen koulukunta sai nimensä perustajaltaan Herakleonilta, joka oli Valentinoksen aikalainen ja yksi hänen etevimmistä oppilaistaan, joka opetti oman gnostilaisen koulunsa puitteissa pääasiassa Etelä-Italiassa ja mahdollisesti myös Aleksandriassa. Hänen toimintansa kukoistuskausi oli 160-180 -luvuilla.
Herakaleon opetti, että kaikkeuden alkuna oli Täyteys (Pleroma) ja Korkeimman Jumalan sinne emanoimat aionit, jotka olivat eri tasoisia valo-olentoja. Korkeimman Jumalan alapuolella oleva Demiurgi oli luonut aineellisen maailman ja hallitsi sitä. Hän hallitsi myös ihmisen sielun alempaa (”eläimellistä”) osaa, joka palaa kuoleman jälkeen Demiurgin luo. Sielun ylempi (”taivaallinen”) osa oli Korkeimman Jumalan suojeluksessa, ja palaa kuoleman jälkeen Täyteyteen. Herakleon sanoi, että Demiurgi loi Sanan (Logoksen) voimalla ainoastaan aineellisen maailman. Täyteyttä ja aionien maailmaa Demiurgi ei luonut.
Herakleon jakoi ihmiset kolmeen kategorian:
- alinta ryhmää hän kutsui aineellisiksi ihmisiksi, jotka olivat paholaisen aineen vankeja (hylikoi) eivätkä yltäneet kuolemattomuuteen;
- keskimmäiseen ryhmään kuuluivat sielulliset (psykikoi) eli ihmiset, jotka olivat animaalisia ja elivät Demiurgin valtakunnassa; heidän sielunsa oli kuolevainen, mutta kykeni pukeutumaan kuolemattomuuteen riippuen heidän taipumuksistaan ja valinnoistaan, halusivatko he olla Jumalan vai Pahan lapsia;
- ylimpään ryhmään kuuluivat hengelliset ihmiset (pneumatikoi), jotka olivat luonteeltaan jumalallista olemusta; he ovat kietoutuneet aineeseen ja tarvitsevat pelastusta gnosiksen avulla siitä vapautuakseen.
Herakleonin kirjallinen toiminta oli laajaa ja häntä pidetään yhtenä ensimmäisistä merkittävistä kristillisten evankeliumien kommentaattoreista. Origenes viittaa hänen teksteihinsä kymmeniä kertoja, ollen yleensä eri mieltä, mutta joskus samaakin. Useimmat erimielisyydet koskivat sitä, oliko joku evankeliumien lause todella Jeesuksen omia sanoja vai evankelistan keksimä. Myös Herakleonin esittämät evankeliumien vertauskuvalliset tulkinnat aiheuttivat erimielisyyksiä. Esimerkiksi hän esitti vertauskuvallisen tulkinnan Johanneksen evankeliumin (Joh. 4) tarinasta, joka kertoi Jeesuksen parantaneen kuninkaan virkamiehen pojan. Herakleonin tulkinnan mukaan virkamies oli Demiurgi, jonka valta oli rajoitettu ja väliaikainen. Palvelijat olivat hänen enkeleitään. Poika oli ihminen, joka oli Demiurgin vallassa. Hän näki pojan olevan ”sielullinen” (psykikoi) ja hänen lähteellä kohtaamansa samarialaisen naisen ”hengellinen” (pneumatikoi). Vesi Jaakobilta saadussa kaivossa edusti Herakleonin mukaan juutalaisuutta. Naisen aviomies, jota hänen piti kutsua, ei ollut hänen maallinen miehensä, vaan hänen hengellinen sulhasensa Täyteydessä. Ne muut miehet, joita naisella oli ollut, eivät olleet oikeita miehiä, vaan edustivat niitä aineellisia paheita, joihin hän oli elämässään sotkeutunut. Kun Jeesus sanoi, että naisen ei enää pidä rukoilla vuorella eikä Jerusalemissa, se tarkoitti, että hän ei ole kuten pakanat, jotka palvovat näkyvää ainetta tai pahan valtakuntaa, eikä niin kuin juutalaiset, jotka palvovat Luojaa (Demiurgia). Naisen vesiastia edusti Herakleonin mukaan hänen alttiuttaan saada elämä Vapahtajalta. Toinen esimerkki Herakleonin tulkinnoista löytyy myös Johanneksen evankeliumista (Joh. 8:44), jossa Jeesus sanoo juutalaisille: ”Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.” Tämän Herakleon sanoi tarkoittavan, että he olivat oman aineellisen luontonsa vallassa.