Bardaisaanit
 |
Syyrialainen gnostikko Bardaisan, joka tunnetaan myös nimillä Bardesanes ja bar Daisan, perusti bardaisaaneiksi sanotun gnostilaisen lahkon Syyriassa 100-luvun lopulla. Hän syntyi varakkaan perheen poikana Syyrian Edessassa vuonna 154. Hän oli monilahjakas ja oppinut mies, joka ansioitui myös tutkijana, astrologina, filosofina ja runoilijana sekä uskonnollisten hymnien kirjoittajana ja hyvänä Intian tuntijana. Bardaisanin perhe asui kymmenisen vuotta Babyloniassa, jossa poika oppi astrologiaa. Palattuaan takaisin Edessaan Bardaisan oli 25-vuotias, ja kuultuaan Edessan piispan Hystaspesin saarnoja hän sai herätyksen ja hänet kastettiin ortodoksikristityksi. Hän oli jonkin aika myös koulutettavana jonkinlaisen apulaispapin virkaan, mutta pysyi ”maailmassa” ja meni mm. naimisiin ja sai kolme poikaa. Hänet nimitettiin myös paikallisen oikeusistuimen jäseneksi. Vaikka hän oli ortodoksikristitty ja toimi aktiivisesti myös kotikaupunkinsa kristillistämisen hyväksi, hän kiinnostui jossain vaiheessa gnostilaisista ajatuksista, varsinkin Valentinoksen kirjoituksista. Joidenkin lähteiden mukaan hänet vihittiin jonkinlaisen riitin kautta valentinolaisten adeptiksi. Hän loi oman version kristinopista yhdistelleen siihen valentinolaisuuden lisäksi mm. babylonialaista astrologiaa. Hän sanoi maailman alkaneen emanaatioprosessina korkeimmasta Jumalasta, jota hän kutsui nimellä ”Elämän Isä”. Hän sanoi Jumalan tehneen maailmasta hyvän ja pahan sekä valon ja pimeyden sekoituksen, ja antaneen ihmiselle vapaan tahdon, jotta ihminen voisi toimia pelastuksensa hyväksi. Valo aiheuttaa hyvyyden (harkinnan ja vapaan tahdon avulla), ja pimeys aiheuttaa pahuuden (välttämättömyyden ja luonnon voimien avulla). Bardaisaanit uskoivat, että Valo on elävä olento, jolla on viisaus, voima ja tietoisuus sekä kyky havaita ja ymmärtää, ja josta elämä on lähtöisin. Pimeyttä he pitivät kuolleena ja sanoivat sen olevan vailla ymmärrystä, voimaton, tietämätön, liikkumaton ja sieluton. He uskoivat, että myös Aurinko, Kuu ja planeetat olivat eläviä olentoja, joille Jumala oli antanut vallan hallita maailmaa. Vaikka ihminen oli vapaa, tähtien asemat vaikuttivat vahvasti siihen, tekikö ihminen hyvää vai pahaa. He kielsivät ruumiin ylösnousemuksen, joskin sanoivat Jeesuksen olleen tästä poikkeus. He uskoivat ikuisesti elävään sieluun ja sielunvaellukseen. Bardaisan ennusti, että 6000 vuoden kuluttua tulee maailmanloppu, jonka jälkeen syntyy uusi maailma ilman pahuutta.
Bardaisanin kirjallinen tuotanto oli melko laajaa. Parhaiten hänet tunnetaan syyrialaisen hymnikirjan sekä Tuomaan tekoihin kuuluvan ”Helmihymnin” kirjoittajana. ”Helmihymnissä” on vahva gnostilainen sanoma. Siinä ”Kuninkaiden kuninkaan” poika (sielu) lähetetään taivaallisesta kodistaan maan päälle Egyptiin (kehoon) hakemaan helmi sitä vartioivalta käärmeeltä. Egyptissä hänet vaivutetaan uneen ja hän unohtaa kuninkaalliset vanhempansa ja loistavan kohtalonsa. ”Kuninkaiden kuningas” lähettää hänelle kuitenkin kirjeen, joka muistuttaa häntä kodistaan. Kirjeen saatuaan hän muistaa tehtävänsä, kaappaa helmen ja palaa kotiin. Hymni tulkitaan gnostilaisena näkemyksenä ihmisen tilasta: ihmiset ovat hukkuneet materian maailmaan ja unohtaneet todellisen jumalallisen alkuperänsä, mutta sitten Jumala lähettää viestin saadakseen ihmiset muistamaan alkuperänsä gnosiksen välityksellä. Bardaisan piti Jeesusta yhtenä tällaisena muistuttajana.
Edessan maakunnan poliittisen tilanteen muututtua vuonna 217 Bardaisan joutui lähtemään maanpakoon Armeniaan, jossa hän yritti jatkaa saarnaamista, mutta huonolla menestyksellä. Hän kuoli 68-vuotiaana vuonna 222.
Kristillinen kirkko piti bardaisaaneja harhaoppisina. Heidän opetuksensa nauttivat kuitenkin laajaa kannatusta usean sadan vuoden ajan eri puolilla Välimeren aluetta ja Lähi-Itää ja olivat pohjana mm. manikealaisuudelle ja myöhemmin myös shia-muslimien esoteeriselle batini-lahkolle.