Helmihymni

Tuomaan tekojen helmihymni

”Helmihymni” ei kuulunut Nag Hammadin kirjastoon, vaan se on löytynyt muualta yhtenä syyriankielisenä ja yhtenä kreikankielisenö käsikirjoituksena. Hymni teksti on syntynyt todennäköisesti 200-luvulla Pohjois-Syyriassa ja se on todennäköisesti syyrialaisen gnostikko Bardaisanin kirjoittama runo. Se on ollut pohjana myös profeetta Manin ajatuksille.

Helmihymni on runomuotoinen kertomus, jossa vankeuteen joutunut apostoli Tuomas laulaa hymnin rukoillessaan itsensä ja vankitoveriensa puolesta. Hymni on säilynyt ennen kaikkea manikealaisessa perinteessä, mutta se on ollut arvostettu myös ortodoksien piirissä. Hymni kertoo ”kuninkaiden kuninkaan” pojasta, joka lähetetään Egyptiin hakemaan helmi sitä vartioivalta käärmeeltä. Matkalla egyptiläiset kuitenkin vaivuttavat hänet uneen, ja hän unohtaa alkuperänsä ja perheensä. Kuninkaiden kuningas lähettää hänelle kirjeen, joka muistuttaa poikaa menneisyydestään. Kun poika saa kirjeen, hän muistaa tehtävänsä, kaappaa helmen ja palaa kotiin. Hymni tulkitaan usein gnostilaisena näkemyksenä ihmisen tilasta: ihmiset ovat hukkuneet materian maailmaan ja ovat unohtaneet todellisen jumalallisen alkuperänsä, mutta sitten Jumala lähettää viestin saadakseen ihmiset muistamaan alkuperänsä. Hymni on kaunis allegoria gnosiksen saavuttamista.

Helmihymni on täynnä ”esoteerisia” symboleja, joista tässä muutama esimerkki:

• Vanhemmat voidaan nähdä ihmisen olemuksen lähteenä. Universaali ”minä”, joka on ”itse” kaikille.
• Kuninkaan poika on ego, joka sanoo ”minä olen minä”. (tarinan minä-hahmo)
• Ihmisen vaatteet symboloivat ihmisen aineellista kehoa. Kuninkaan pojalla on kahdenlaisia vaatteita: kuninkaan viitta ja likaiset, egyptiläiset ryysyt (taivaallinen ja maallinen ruumis).
• Egypti edustaa ainetta ja aineellisuutta.
• Meri edustaa sekä aineellista että tunne-elämää. Sisäisessä elämässä on mielen nousuja ja laskuja sekä tunteiden nousuja ja laskuja. Vesi voidaan tulkita kaiken aineellisuuden, kuten aineen ja tunteiden, lähteeksi.
• Käärme tarkoittaa jälleensyntymistä ja transformaatiota, uudeksi tulemista (käärmeen nahan luominen) sekä aineesta saatua tietoa ja viisautta.
• Viisautta/hengellisyyttä symbolisoi kotkan nouseminen taivaaseen.
• Helmi on kallisarvoinen, muuttunut ihminen, jok on tulos valon ja pimeyden, hyvän ja pahan sekä ilon ja surun välisistä taisteluista. (kuten helmi syntyy osterin taistelussa sisällään olevaa jotain vierasta, esimerkiksi hiekanjyvää vastaan).

Helmihymnissä helmen merkitys jää selittämättä. Syyrialaisessa kirjallisuudessa helmi esiintyy Kristuksen, Jumalan sanan, uskon, neitsyyden ja ehtoolfisen symbolina. Helmiteema esiintyy myös manikealaisuudessa: elävän sielun ensimmäinen tehtävä on voittaa alkuihminen, ja tämä on kuin helmen noutamista merestä.

Apostoli Juudas Tuomaan hymni, kun hän oli intialaisten maassa

Seuraavassa ITapani Harviaisen suomennos Helmihymnistä. Lähde Ismo Dunderbergin ja Antti Marjasen toimittama kirja "Nag Hammadin kätketty viisaus - gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä" (2005).

Olin vielä lapsi, poikanen, ja asuin valtakunnassani, isäni kodissa, oleilin kasvattajieni rikkaudessa ja ihanuuksissa Idässä, meidän maassamme.

Mutta silloin vanhempani varustivat minut ja lähettivät matkaan.

Aarrekammiomme rikkaudesta he olivat jo ammoin sitoneet minulle kantamuksen.

Se oli runsas mutta kevyt, niin että yksin saatoin sen kantaa: gelien maan kultaa ja suuren Gazzakin hopeaa, Intian kalsedoneja ja kushanilaisten korukiviä.

Vyölleni he sitoivat timantin, joka murentaa raudan.

He riisuivat minulta sen loistavan vaatteen, jonka he rakkaudessaan olivat minulle tehneet, ja purppuratoogan, joka oli kudottu vartaloni mittojen mukaan.

He tekivät kanssani sopimuksen ja kirjoittivat sen sydämeeni, ettei se unohtuisi: "Jos menet alas Egyptiin ja tuot sen helmen, joka on meren keskellä sihisevän käärmeen luona, saat jälleen pukeutua loistavaan vaatteeseesi ja toogaasi, joka kuuluu sen päälle, ja veljesi, meidän sijaisemme, kanssa sinusta tulee valtakuntamme perijä."

Minä jätin Idän ja matkustin pois mukanani kaksi opastajaa, 

sillä tie oli pelottava ja vaikea ja minä olin liian nuori kulkemaan sitä yksin.

Kuljin halki Mesenen maiden, Idän kauppiaiden kohtauspaikan, saavuin Babylonin maahan ja astuin Sarbogin muurien sisään.

Menin alas Egyptiin, ja saattajani erosivat minusta. Suuntasin kulkuni käärmeen luo ja asetuin asumaan sen majapaikan lähistölle odottaen, että sen valtaisi uni ja se nukahtaisi ja voisin ottaa siltä helmeni.

Olin yksin, aivan yksin, ja majataloni asukkaille olin muukalainen. Mutta siellä näin heimolaisen, vapaasukuisen, Idästä tulleen, kauniin kelpo pojan, mittavan nuorukaisen. Hän tuli luokseni ja liittyi minuun, ja minä tein hänestä luotettuni, otin hänet kumppaniksi ja työtoveriksi.

Minä varoitin häntä egyptiläisistä ja yhteydestä saastaisten kanssa.

Minä pukeuduin heidän vaatetuksensa mukaisesti, että he eivät epallisi minun tulleen vieraasta maasta ottaakseni helmen ja että he eivät herättäisi käärmettä kimppuuni.

Mutta he havaitsivat jollakin keinoin, että en ollut heidän maastaan. He liittyivät seuraani juoniensa avulla ja saivat minut maistamaan myös heidän ruokaansa. Minä unohdin, että olin kuninkaan poika, ja aloin palvella heidän kuningastaan. Unohdin myös helmen, jonka vuoksi vanhempani olivat minut lähettäneet. Heidän ruokiensa raskauden tähden minä nukuin syvään uneen.

Vanhempani havaitsivat kaiken sen, mitä minulle tapahtui, ja he pelkäsivät puolestani. Valtakunnassamme kuulutettiin, että jokaisen tuli saapua hoviimme:

Minä varoitin häntä egyptiläisistä ja yhteydestä saastaisten kanssa.

Minä pukeuduin heidän vaatetuksensa mukaisesti, että he eivät epallisi minun tulleen vieraasta maasta ottaakseni helmen ja että he eivät herättäisi käärmettä kimppuuni.

Mutta he havaitsivat jollakin keinoin, että en ollut heidän maastaan. He liittyivät seuraani juoniensa avulla ja saivat minut maistamaan myös heidän ruokaansa. Minä unohdin, että olin kuninkaan poika, ja aloin palvella heidän kuningastaan. Unohdin myös helmen, jonka vuoksi vanhempani olivat minut lähettäneet. Heidän ruokiensa raskauden tähden minä nukuin syvään uneen.

Vanhempani havaitsivat kaiken sen, mitä minulle tapahtui, ja he pelkäsivät puolestani. Valtakunnassamme kuulutettiin, että jokaisen tuli saapua hoviimme:

Partian kuninkaiden ja päämiesten ja kaikkien Idän ylhäisten. He tekivät päätöksen, ettei minua jätetä Egyptiin. He kirjoittivat minulle kirjeen, ja kaikki ylhäiset panivat nimensä siihen:

”lsältäsi, Kuningasten kuninkaalta, äidiltäsi, Idän valtiattarelta, ja veljeltäsi, meidän sijaiseltamme, tervehdys sinulle, poikamme, joka olet Egyptissä! Herää, nouse unestasi ja kuule kirjeemme sanat! Muista, että olet kuninkaan poika! Katso orjuuttasi! Ketä sinä palvelet? Pidä mielessä helmi, jota varten matkasit Egyptiin. Muista loistavaa vaatettasi, ajattele ihanaa toogaasi: niihin voit pukeutua ja niillä koristautua. Sinun nimesi on mainittu Sankarien kirjassa, ja meidän valtakunnassamme sinä olet oleva veljesi, meidän kanssahallitsijamme, rinnalla.”

Kirjeen, jonka sain, kuningas oli sinetöinyt oikealla kädellään suojaten sen pahoilta babylonialaisilta ja Sarbogin julmilta demoneilta. Se lensi kotkan, kaikkien lentävien kuninkaan, hahmossa, se lensi ja laskeutui viereeni ja tuli kokonaan sanaksi. Sen ääneen, sen äänen kaikuun minä heräsin ja nousin unestani. Otin sen ja suutelin sitä, avasin sen ja luin. Ja samoin kuin oli piirretty sydämeeni, kuuluivat kirjeeni sanat.

Minä muistin, että olen kuninkaiden poika ja että vapaasukuisuuteni vaatii luontonsa mukaisia tekoja. Minä muistin helmen, jonka vuoksi minut oli lähetetty Egyptiin. Ja minä aloin loitsia sitä pelottavaa, sihisevää käärmettä. Minä vaivutin sen uneen, sain sen nukkumaan, kun lausuin sille isäni nimen ja sijaisemme nimen ja äitini, Idän kuningattaren, nimen. Minä sieppasin helmen ja käännyin takaisin kohti isäni kotia.

Minä riisuin ja jätin sinne heidän likaisen, saastaisen vaatetuksensa, minä suuntasin kulkuni kohti valoisaa maatamme, Itää. Kirjeeni, herättäjättäreni, minä löysin tieltä edestäni, ja samoin kuin se oli äänellään herättänyt minut, se uudestaan johti minua valollaan: silkki punaisine väreineen loisti sen hahmossa edessäni. Äänellään ja opastuksellaan se yhä uudelleen rohkaisi minua kulkemaan ja rakkaudellaan se veti minua matkaan.

Lähdin, ohitin Sarbogin, jätin Babylonian vasemmalle puolelleni ja saavuin suureen Meseneen, kauppiaiden satamaan, joka sijaitsee meren äärellä.

Loistavan vaatteeni, jonka olin riisunut, ja toogani, joka sitä peitti, vanhempani lähettivät sinne Hyrkanian kukkuloilta aarteenvartljamsa tuomana, luotettavuutensa vuoksi se heille uskottiin.

Vaikka en muistanut enää sen vaatteen arvoa – lapsuudessani olin jättänyt sen isäni kotiin äkkiä, kun otin sen vastaan, näin, että se oli minun peilikuvani. Minä näin sen kauttaaltaan ja myös otin kaiken vastaan sen avulla: eron tähden meitä oli näet kaksi, mutta nyt olimme jälleen yhdessä hahmossa yksi. Samoin näin, että aarteenvartijoita, jotka toivat minulle vaatteen, oli kaksi, mutta heillä oli yksi hahmo.

Heihin oli piirretty sama kuninkaan merkki, sen kuninkaan, jonka kädet heidän kädellään palauttivat minulle talletukseni ja rikkauteni, palauttivat loistavan, koristellun vaatteeni, joka oli koristettu ihanin värein, kullalla ja berylleillä, kalsedoneilla ja korukivillä, erivärisillä sardonykseillä. Arvonsa mukaisesti se oli valmistettu, ja kaikki sen saumat oli timanttikivillä vahvistettu. Kuningasten kuninkaan koko kuva oli siihen kauttaaltaan kohokuvaksi kirjailtu. Sen sävyt muuttuivat yhä uudelleen kuin safiirikivi.

Minä näin myös, että se kauttaaltaan sykki tuntemisen liikahduksia, ja minä näm sen valmistautuvan aivan kuin puhumaan. Minä kuulin, kuinka se hyräili hymnejään yhdessä tuojiensa kanssa: ”Tämä on se sankaritöiden tekijä, jota varten minun täytyi kasvaa suureksi isäni edessä! Myös minä tunsin sisälläni, kuinka minun kokoni kasvoi hänen tekojensa mukana.”

Kuninkaallisesti liikkuen se täyteydessään leijui luokseni. Se riensi minun otettavakseni luovuttajiensa käsien kautta. Rakkauteni kiihdytti myös minua rientämään sitä kohti ja ottamaan se vastaan.

Levitin käteni ja otin sen vastaan, koristauduin sen värien kauneudella, minä kiedoin päälleni koko kirkasvärisen toogani.

Vaate ylläni minä nousin tervehdyksen ja kumarruksen portille. Minä painoin pääni ja kumarruin maahan isäni kirkkauden eteen, hänen joka oli minulle lähettänyt vaatteen.

Olin täyttänyt hänen käskynsä, ja myös hän täytti, mitä oli luvannut. Hänen kuninkaallistensa hovissa minä liityin hänen ylimystensä joukkoon. Riemuiten hän otti minut vastaan, ja niin sain jäädä hänen luokseen hänen valtakuntaansa.

Puhtain äänin kaikki hänen palvelijansa ylistivät häntä. Hän lupasi, että jälleen saan tulla hänen mukanaan Kuningasten kuninkaan hoviin ja uhrilahjani ja helmeni kanssa saan hänen kanssaan näyttäytyä meidän Kuninkaallemme.

Tähän päättyy apostoli Juudas Tuomaan hymni, jonka hän lausui vankilassa.