Gnostilaisuus on syntynyt tuhansia vuosia sitten

Jo muinaisessa Egyptissä tunnettiin oppi gnosiksesta

Egyptiläisessä Kuolleiden kirjassa (3000 eaa.) kuvataan gnosista kauniisti näin:
"Oi sokea sielu! Varustaudu mysteerien soihdulla ja maallisessa yössä sinä olet löytävä loistavan kaksoisolentosi, taivaallisen Itsesi. Seuraa tätä jumalallista opasta ja hän on oleva sinun geniuksesi, henkesi. Sillä hänen käsissään on avain sinun olemassaoloosi, menneisyyteen ja tulevaisuuteen."

Muinaisen Egyptin ylimmät papit olivat myös mysteerikulttien hierofantteja, jotka edustivat korkeinta ja puhtainta viisautta. He korostivat todellisen Itsen eli jumalallisen tietoisuuden löytämistä itsestään. Sitä olisi voinut sanoa gnosikseksi, mutta tätä sanaa ei silloin vielä tunnettu. Myöhemmin tuli käyttöön koptinkielinen sana "sooun". Näitä muinaisia oppeja voisi sanoa proto-gnostilaisuudeksi. Ne käsittelivät ihmisen henkistä transformaatiota tavalla, joka sittemmin jalostui henkiseksi alkemiaksi ja hermetismiksi. 

Gnostilaisuuden historian päävaiheita olivat:

Hedelmällinen puolikuu oli gnostilaisuuden kasvualustaa:

Aleksandrian filosofikoulu jalosti gnostilaisuutta 


Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla kukoistaneessa Aleksandrian filosofikoulussa kohtasivat sen ajan juutalaiset, egyptiläiset ja kreikkalaiset filosofit. Heidän ajatuksistaan kehkeytyi yhdistelmä käsityksistä, joita olivat jo ennen heitä edustaneet egyptiläiset papit, juutalaiset rabbiinit, arabialaiset opettajat sekä kreikkalaiset filosofit - erityisesti Pythagoras (582–496 eaa.) ja Platon (427–347 eaa.). Monien tutkijoiden mielestä tämä koulu vaikutti vahvasti gnostilaisuuden muotoutumiseen ja antoi aineksia länsimaiseen esoteriaan.

Mystinen numerosymboliikka on lähtöisin Pythagoraalta. Hänen mysteerikoulussaan kokelaille opetettiin, kuinka he olevaista tutkimalla, vanhoihin viisauksiin perehtymällä ja jumalallisia ilmestyksiä kokemalla voivat saavuttaa gnosiksen eli tietoisuuden jumaluuden, olevaisen ja sielun olemuksesta. Nämä opit johtivat myös gnostilaisuuden muotoutumiseen poluksi, jonka kautta pyrittiin saavuttamaan ymmärrys Jumalan ja luomakunnan yhteyksistä. Lisäksi nämä opit johtivat pyhään geometriaan ja henkiseen alkemiaan, jotka olivat keskeisiä "tieteitä" niin hermetismin kuin ruusuristiläisyydenkin alkutaipaleilla.

 

Gnostilaisuuden taustalla olevat vaikutteet sekä gnostilaisuuden eri suuntausten kehkeytyminen.
(klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Gnostilaisuudenkehitysvaiheita voidaan tarkastella myös alla olevan taulukon avulla:

Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Gnostilaisuus henkisenä alustana

 

Perinteinen gnostilaisuus on koko olemassaolonsa ajan antanut aineksia erilaisiin hengellisiin suuntauksiin: 

  • Muinaisen egyptiläisen viisauden ja gnostilaisuuden rajapintaan syntyi hermetistmi.

  • Juutalaisuuden ja gnostilaisuuden rajapintaan syntyi kabbala.

  • Kristinuskon ja gnostilaisuuden rajapintaan syntyi ruusuristiläisyys.

  • Islamin ja gnostilaisuuden rajapintaan syntyi suufilaisuus. 

  • Hindulaisuuden ja gnostilaisuuden rajapintaan syntyi teosofia.

Nykyisin gnostilaisuus ilmenee eri maissa toimivina gnostilaisina kirkkokuntina, joiden uskonkäsityksiä voi kuvailla universaaleiksi ja yleisuskonnollisiksi, ilman dogmien rajoittavuutta. Suurimmat gnostilaiset kirkkokunnat toimivat Yhdysvalloissa, pienempiä Australiassa ja Euroopassa.

Gnostilaiset ajatukset vaikuttavat taustalla myös useissa filosofisissa ajatussuuntauksissa ja nykyajan hengellisissä liikkeissä, joista tunnetuimpia ovat teosofia ja ruusuristiläisyys sekä erilaiset New Age -liikkeet. Yhteistä meidän aikamme gnostilaisille yhteisöille on, että ne tarjoavat henkisen polun kohti ihmisen sisäistä eheyttä. Niiden opetusten ydinsanomat liittyvät lähimmäisenrakkauteen, suvaitsevaisuuteen sekä näkyvän ja näkymättömän olevaisen ymmärtämiseen.
 

>> Sivun alkuun