Henkinen kasvu
Henkinen kasvu on ihmisen tietoisuuden tason kohoamista. Henkisyys on aineellisuuden vastakohta. Henkisen puolen löytäminen itsestään on hyvä alku henkiselle kasvulle ja polulle kohti sisäistä eheyttä sekä olevaisen ymmärtämistä. Henkisen kasvun päämäärä on muuttunut tietoisuuden tila – gnosis. Tämän saavuttamiseksi ihminen läpikäy yksilöllisen kehitysprosessin, jossa voidaan nähdä kolme vaihetta:
Ensimmäisessä vaiheessa ihminen oppii tuntemaan universaaleja, ajattomia viisauksia, jotka antavat hänelle valmiudet käsittää Jumalan olemus ja olevaisen prinsiippi. Nämä viisaudet ovat henkisen kehityksen ja gnostilaisen ymmärryksen kasvualusta.
Toisessa vaiheessa ihminen oppii syvällisesti tuntemaan itsensä sekä pyrkii hillitsemään ruumiillisia halujaan ja mielensä paheita. Näiden tuloksena ihminen kitkee henkisiä rikkaruohojaan sekä saavuttaa sisäisen rauhan ja nöyryyden, jotka antavat ravintoa henkiselle kasvulle.
Kolmannessa vaiheessa ihminen alkaa tuntea sisimpäänsä kätkeytyvän jumalallisen voiman ja tulee tietoiseksi sielunsa jumalallisesta alkuperästä sekä ymmärtää, että rakkaus on kaiken täyttymys, ihmiselämän tarkoitus ja jumalallinen laki. Tätä mystistä, henkisen kasvun viimeistä vaihetta kutsutaan gnosikseksi. Silloin hänestä on tullut Valon lapsi.
Universaalit viisaudet
Universaalit, muinaisaikaiset viisaudet edustavat sitä todellista Valoa, joka edeltää gnosista. Platon kutsui näitä kosmisia viisauksia maailmansielun heijastumiksi ja Carl Jung viittasi niihin puhuessaan ihmiskunnan kollektiivisesta alitajunnasta. Nämä salassa pidetyt viisaudet ovat olleet muun muassa tuhansia vuosia sitten toimineiden egyptiläisten mysteerikoulujen vihittyjen mestarien hallussa ja välittyneet meidän päiviimme saakka lukuisien esoteeristen yhteisöjen sisäisenä perimätietona. Meidän Gnostilainen Riittimme jatkaa näiden viisauksien välittämista nykyajan ihmisille. Viisaus on vasta ensimmäinen vaihe tiellä kohti gnosista. Pelkästään viisauden nimittäminen gnosikseksi perustuu termin syvällisen merkityksen väärinymmärrykseen.
Itsetuntemus ja itsehillintä
Gnosiksen saavuttamiseksi ei riitä, että tuntee edellä mainitut universaalit viisaudet – on myös opittava elämään niiden mukaan. Se merkitsee kotiläksyjen tekemistä ja itsensä likoon laittamista.
Kaikissa gnostilaisissa suuntauksissa itsetuntemusta ja itsehillintää on pidetty olennaisena välivaiheena polulla kohti gnosiksen saavuttamista. Nag Hammadin gnostilaisista papyruskääröistä löydämme kuvauksia mielen rauhoittamisen ja mietiskelyn tekniikoista, rukouksista, vihkiytymisriiteistä ja hymneistä, joiden avulla silloiset gnostilaiset ovat katsoneet voivansa saavuttaa syvällisen itsetuntemuksen, pääsemään eroon mielihaluista ja paheista sekä saavuttamaan nöyryyden. Joissakin gnostilaisissa yhteisöissä on esiintynyt jopa askeettisia suuntauksia. Nykyisin tällaista askeettisuutta ei esiinny.
Gnostilaiset eivät pidä elämästä nauttimista sinänsä paheena – jos siinä ei mennä liiallisuuksiin ja jos ihminen muuten elää Rakkauden lain mukaan.
Täydellistyminen
Gnostilaiset nimittävät gnosiksen saavuttamisen viimeistä vaihetta täydellistymiseksi, jolloin ihminen on saavuttanut tietoisuuden sielunsa taivaallisesta alkuperästä sekä sisimpäänsä kätkeytyvästä jumalallisesta voimasta. Jotkut gnostilaiset kertovat mystisistä henkilökohtaisista kokemuksista, joiden kautta opastava tieto on kirkastunut heille näyn omaisesti. Monissa Idän uskonnoissa vastaavaa vaihetta kutsutaan valaistumiseksi. Kristityt kutsuvat gnosiksen saamista usein uskoon tulemiseksi ja sanovat, että he ovat löytäneet Jeesuksen. Näissä kaikissa on kysymys ihmisen henkisen muutoksen viimeisestä vaiheesta, jonka palkkiona on syvällinen tietoisuus Jumalasta, ihmisyydestä ja kaikesta olevaisesta – niin tämänpuoleisessa kuin tuonpuoleisessakin.
Täydellistynyt ihminen on myös saavuttanut tietoisuuden siitä, että sopusointu on kaiken olevaisen perusta ja rakkaus ihmiselämän tarkoitus.
Nöyryyden portaat
Henkiseen kasvuun kuuluu nöyryys. Sen tavoittelua on joskus kuvattu portailla, joissa on seitsemän askelmaa:
1. Askelma: Pidä Jumala aina mielessäsi.
2. Askelma: Ole rakastamatta omia mielihalujasi.
3. Askelma: Tottele Jumalan tahtoa, joka ilmenee Rakkauden laissa.
4. Askelma: Tunnusta katuvana ne ajatuksesi, sanasi ja tekosi, joilla olet poikennut Rakkauden laista, ja ole valmis tekemään parannus.
5. Askelma: Kestä kohtaamasi onnettomuudet ja vääryydet tyynesti ja anna anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet sinua vastaan.
6. Askelma: Hyväksy itsesi, iloitse onnistumisistasi hiljaa itseksesi ja kiitä niistä Jumalaa.
7. Askelma: Anna käytöksesi, puheesi ja ulkoisen olemuksesi kuvastaa sydämesi nöyryyttä.
Tietämisen nöyryys
Nöyryyden korkein ilmentymä on tietämisen nöyryys.
Tietämisen nöyryyttä kuvataan usein vuorella, jonka huipulla sijaitsee "Lopullinen Totuus". Näemme, että vuorelle johtaa monta polkua, joita Totuuden etsijät vaeltavat. Vuoren huipulla polut kohtaavat, kun etsijät ovat saavuttaneet Lopullisen Totuuden. Se Lopullinen Totuus on sama jokaiselle riippumatta siitä, mitä polkua on kulkenut. Kukin totuuden etsijä voi siis valita oman polkunsa.
Uskonnollinen suvaitsevaisuus on seurausta tietämisen nöyryydestä. Tämä tarkoittaa, että meidän tulee aina olla valmiita ymmärtämään erilaisten uskontojen viisauksia. Henkisesti kypsä välttää kiistelyä uskonopillisista kysymyksistä ja hän pitää samanvertaisina kaikkia uskontoja, jotka opastavat ihmisiä lähimmäisenrakkauteen.
Pyrkimys valoon
Elämän tarkoitus on oppia tuntemaan Jumala sisimmässään. Kun ihminen on oppinut tämän, hän pääsee vapaaksi pimeydestä ja hänestä tulee Valon lapsi.
Vedessä kasvavan lumpeen juuret ovat syvällä pimeässä pohjamudassa, mutta lumpeenvarsi kurkottaa vedenpinnalle, kohti valoa. Valoon päästyään lumpeen kukka puhkeaa täyteen loistoonsa.
Lumpeen tavoin ihminen elää henkisessä pimeydessä, kunnes alkaa kurkottaa ja kasvaa kohti valoa ja henkistä ihmisyyttä. Valoon päästyään myös ihminen puhkeaa täyteen loistoonsa.
Jokaiseen lumpeeseen kätkeytyy tietoisuus valosta. Niin myös jokaiseen ihmiseen on kätketty tietoisuus sielun taivaallisesta alkuperästä.
Henkinen polku on yksilöllinen
Jokaisen tulee vaeltaa henkistä polkuaan omintakeisesti alkaen omista lähtökohdistaan ja sopeutuen omiin elämäntilanteisiinsa. Kukaan toinen ei voi sanella, miten jonkun tulee polullaan edetä. Mestarit, gurut ja kumppanit voivat olla opastajina, kannustajina ja esimerkkeinä, mutta vastuu ja valinnat ovat viimekädessä jokaisen vaeltajan henkilökohtaisia.
Kreikan kielen sana "gnosis" tarkoittaa tietoa, tietoisuutta, tuntemista, syvää ymmärrystä, sisäistä tietoisuutta. Tässä "tiedolla" ei tarkoiteta mitä tahansa älyllistä tietämistä, vaan sanalla on hengellinen sisältö. Tiedon kohteena on ihmisen jumalallinen alkuperä. Sen tiedon saavutettuaan ihminen kokee oman tietoisuutensa yhdistyneen jumalalliseen tietoisuuteen. Sitä voidaan sanoa myös valaistumiseksi, täydellistymiseksi tai pelastukseksi.
Gnosis voidaan ymmärtää myös "sisäiseksi tietoisuudeksi", sillä gnostikko on läpikäynyt sisäiseen oivallukseen perustuvan prosessin itsensä tuntemiseksi. Itsensä tunteminen on sama kuin Jumalan, ihmisluonnon ja kohtalon tunteminen.
Gnostikoksi ("tietäväksi") kutsutaan ihmistä, joka kokee saaneensa tietoa aistein havaitsemattoman, transsendentin todellisuuden perimmäisestä luonteesta.
Usein gnostikoksi sanotaan myös ihmistä, joka pohdiskelee transsendentteja asioita ja pyrkii muodostamaan niistä ajatusmalleja.
Gnostikon vastakohta on agnostikko ("ei-tietävä"), joka sanoo, että ihminen ei voi tietää mitään transsendentista todellisuudesta.
Todellinen gnostikko on aina myös agnostikko, sillä kukaan ihminen ei voi tietää Jumalan suuria totuuksia – niistä voidaan ainoastaan esittää likimääräisiä olettamuksia, joista toisia ei voi pitää toisia oikeampina.
Gnostilaisuudessa gnosis – "pelastus" – ymmärretään prosessiksi, jossa ihminen saavuttaa tietoisuuden jumalallisesta syntyperästään ja tietää palaavansa Valon valtakuntaan, kun hänen sielunsa on vapautunut maailman ja ruumin rajoituksista. Gnosiksen saavuttamista edeltää siis tietty vapautumisprosessi.
Ensimmäisellä vuosisadalla vaikuttaneessa syyrialais-egyptiläisessä gnostilaisuudessa eli setiläisyydessä oli vapautumisen riitti eli "Apolytrosis", jonka tarkoituksena oli vapauttaa ihminen ”demiurgin kahleista" ja synneistä. Tässä riitissä vihittävä ilmaisi päässeensä vapaaksi aineellisen maailman siteistä ja tunnusti olevansa peräisin kaikkeuden Isästä, Todellisesta Jumalasta. "Demiurgin kahleilla” tarkoitettiin aistien orjuutta, mielihalujen orjuutta, paheiden orjuutta ja synnin orjuutta. Sen taustalla oli ajatus ”Hallitse mielihalujasi, että ne eivät hallitsisi sinua! Jos et kykene hallitsemaan ruumistasi, et hallitse mieltäsi. Jos et hallitse mieltäsi, et voi saavuttaa mielesi yhteyttä Jumalaan – gnosista."
Gnosiksen saavuttaminen ei liity yksinomaan ajatuksiin siitä, mitä ihmiselle tapahtuu hänen kuolemansa jälkeen. Päin vastoin – gnosiksen saavuttaminen antaa ihmiselle mielenrauhan jo tässä elämässä. Se poistaa kuoleman pelon, sillä gnostikolle kuolema ei ole loppu, vaan uuden alku – portti uuteen elämään.